Avainsanat

, , , , , , ,

Julian Barnes: The Sense of an Endingimages
Jonathan Cape, 2011
WSOY, Aikamme kertojia 2012
Suom. Kersti Juva

”Tässä saattaa olla yksi nuoruuden ja kypsän iän eroista: nuorena keksimme itsellemme vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, vanhana keksimme vaihtoehtoisia menneisyyksiä toisille.”

Tämä kirja kulminoituu käsitteeseen aika. Tärkeitä alakäsitteitä ovat historia, muistaminen ja se kuinka toiset kuolevat, toiset jäävät kertomaan tarinaa – ehkä omaansa, ehkä jonkun toisen.

Saamme kuulla Adrianin tarinan hänen nuoruuden ystävänsä Tonyn kuvailemana. Tonyn osa on ollut jäädä eloon; vanheta ja ottaa vastuu – lopulta. Kun Adrianin tarinan taakse kätkeytyvä mysteeri paljastuu näyttäytyy myös Tonyn jo eletty elämä täysin toisenlaisena ja esiin nousee yksi teoksen keskeisimmistä kysymyksistä: kun muistamme, muistammeko kuitenkaan?

Romaani on pitkälti jo vanhaksi tulleen ja tavanomaisen elämän rakkauksineen ja menetyksineen eläneen Tonyn ajatuksenjuoksua; menneiden muistelua, eletyn elämän läpikäymistä. Pohdinnan kohteena on usein aika ja se, miten tuo meistä riippumaton muuttuja meitä rajoittaa ja määrää. Yksi on kuitenkin varmaa: teoistamme ja tekemättömyyksistämme huolimatta ”Päädymme kaikki samaan kategoriaan – ei-nuoriin.” – mikäli siis päätämme valita elämän, ja elämä meidät.

Toisaalta pidin tästä romaanista, sen tunnelmasta joka oli alusta asti eräällä tapaa rajoittunut, sisäänpäinkääntynyt. Se sai mielikuvituksen liikkeelle, piti otteessaan ja pisti odottamaan, että jotain jo tapahtuisi, kuin jokin jo päättyisi. Samanaikaisesti kyseinen ilmiö kuitenkin synnytti minussa täysin toisenlaisen tunteen, eräänlaisen tylsistymisen, suuren käännekohdan odottamiseen väsymisen. Kannatti kuitenkin odottaa, kirjailija osasi lopettaa teoksensa oikealla tavalla.

Tämän romaanin myötä oli hyvä aloittaa uusi kirjavuosi. Mieleeni jäi paljon kysymyksiä mutta tärkeimpiin niistä sain kuitenkin vastaukset. Elämä ei ole helppoa, siitä on vaikea suoriutua kunnialla läpi. Aina voi – ja täytyy – kuitenkin yrittää, vastuuta ei saa paeta. Aika kuluu, tulee uusia vuosia, nykyhetkestä tulee historiaa.

Suosittelen niille, jotka kaipaavat ajatuksia herättävää lukemista, jotakin johon uppoutua ja unohtua sitten ajatuksiinsa. Ja mainittavahan se on: hyvän romaanin ei tarvitse olla pitkä; vain 157 sivua riittää, kun sanansa valitsee taidokkaasti.

Advertisements