Avainsanat

, , , , , , , , ,

Yiyun Li: The Vagrantsindex
Random House, 2009
Tammi, Keltainen kirjasto 2013
Suom. Seppo Loponen

”Se oli tauti – tuo intohimo politiikkaan, massojen mobilisointiin, ikään kuin ihmiset olisivat hiekanjyväsiä, jotka oli helppo kaapia kokoon ja kasvattaa torniksi – se oli kuolemantauti.” Mutta silti: ”Vallankumouksesta haaveileva sielu ei koskaan ole yksin.”

21. maaliskuuta 1979, kevätpäiväntasaus, Kurajoen kaupunki, Kiinan kansantasavalta. Shan Gu, 28-vuotias paatunut vastavallankumouksellinen, kuolemaantuomittu, teloitetaan. Kansanjoukot kerääntyvät Stadionille seuraamaan merkittävää tapahtumaa asiansa puolesta kuolevan nuoren naisen vanhempien käpertyessä tukahdutettuihin tunnontuskiinsa. Demokraattisten periaatteiden mukaisesti ketään ei saa rangaista mielipiteidensä vuoksi, mutta siitäkin huolimatta turvalliset keskustelunaiheet ovat Kurajoen kaupungissa nyt tavallistakin rajallisemmat – vastavallankumouksellista toimintaa puolustavista kannanotoista puhumattakaan. Pinnan alla kuitenkin kuohuu – ja lopulta tuo kuohunta purkautuu.

Pekingissä syntyneen ja sittemmin Yhdysvaltoihin kotiutuneen Yiyun Lin toinen suomennettu teos, hänen esikoisromaaninsa, pureutuu sitä seuranneen novellikokoelma Kultapoika, smaragdityttö, tavoin sangen syvälle kiinalaiseen mielenmaisemaan. Sitä lukiessa tulee usein ajateltua, kuinka pitkälle heidän käytöksensä, joka ulkopuolisen silmiin usein kuvastuu tunteettomana julmuutena lähimmäistään kohtaan, onkaan jatkumoa vuosituhantisista perinteistä; perheen ja suvun sekä maineen säilyttämisen merkityksestä yksilön elämässä, kunnioituksesta valtion hierarkista valtaa kohtaan. Voikin toki olla, että vallankumouksesta haaveileva sielu saa aina kumppanin, mutta sen lopulta toteuttava tuskin koskaan. Kuten sanottu, pinnan alla kuohuu.

Teoksen ehdoton kerronnallinen hienous on mielestäni se tapa, jolla kirjailija punoo henkilöhahmojensa erilliset tarinat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Niin rampa tyttö, ikääntynyt kerjäläispariskunta, uutisankkuri, maalta vastikään kaupunkiin muuttanut poika kuin haudankaivajakin löytävät tarinassa tärkeän paikkansa sen lopputuloksen kannalta. Pienet purot kasvavat suureksi, yhden ihmisen kuolema koko kaupungin kokoiseksi.

Ehdottoman suositeltava teos.

Yiyun Li: Gold Boy, Emerald Girlindex
Random House, 2010
Tammi, Keltainen kirjasto 2012
Suom. Seppo Loponen

”Häissään heitä oli kadehdittavan kauniin ulkonäkönsä vuoksi kutsuttu ”kultapojaksi” ja ”smaragditytöksi”. – – He olivat yksinäisiä ja surullisia ihmisiä, kaikki kolme, eivätkä he tekisi toisiaan vähemmän surullisiksi, mutta he voisivat hellävaroin luoda maailman, joka antaisi tilaa heidän yksinäisyydelleen.”

Tukahdutetut tunteet, kivuliaat muistot, ulkokultaisuus; tätä ja paljon enemmän on Yiyun Lin ensimmäinen suomennettu novellikokoelma. Se kertoo rakkaudesta, tarkemmin sanottuna erilaisista rakkauksista, se kertoo kiinalaisuudesta, siitä kulttuuriperinteestä, jota kasvojen menettämisen kauhistus sekä pelko omien salaisten tuntemusten paljastumisesta leimaavat voimakkaasti, länsimaiseen ajattelutapaan verrattuna jopa ahdasmielisellä antaumuksella. Kun perhe, järjestelmä joka sitoo yksilöä koko hänen elämänsä ajan tehden hänestä epäitsenäisen tiettyihin päämääriin pyrkivän yhteisön osasen, joutuu pettymään, uppoaa ihmistä kannatteleva pelastuslautta niin nopeasti ja niin syvälle, että siihen ei yksinkertaisesti ole varaa. On antauduttava ja alistuttava, unohdettava itsensä, elettävä moitteettomasti, soveliaasti. ”Jäniksen ei kannata napostella ruohoa pesäkolonsa ympäriltä.”

Kokoelman koruton kieli on yksi sen ehdottomista valttikorteista. Tapa jolla kirjailija yksinkertaisesti ja kiertelemättä kertoo henkilöhahmojensa tarinoita, on jotakin johon kaunokirjallisessa maailmassa törmää harvoin. On taito uskaltaa kirjoittaa näin, enkä nyt voi olla vertaamatta nuorta Litä kokeneeseen kollegaansa, veretseisauttavan vahvaan Alice Munroon, naiseen jota novellikirjallisuudesta puhuttaessa ei mielestäni koskaan pitäisi sivuuttaa.

Valtaosa kokoelman novelleista rakentuu osittain tai kokonaan muistojen ja muistelun varaan. Kun kielen koruttomuus ja kaartelemattomuus yhdistetään raskaisiin muistoihin, tuntuu länsimaisesta lukijasta ajoittain siltä, että hänen kiinalaisen lajitoverinsa luonteenlujuus hipoo jo totaalisen tunteettomuuden tilaa. Näin ei kuitenkaan mielestäni tämänkään teoksen valossa lopulta ole. Juuri tämän takia haluan suositella tätä kokoelmaa.  Se on palanen kiinalaisuutta, palanen kulttuuria, ehdottoman oivallista vastapainoa lohikäärmekasvoiselle karnevaalikulttuurille, kiinalaisuuden täysin toisenlaiselle ilmentymälle.

Advertisements