Avainsanat

, , , , ,

Anne Enright: The Forgotten WaltzunohdettuValssiKansi
McClelland & Stewart, 2011
Otava, Otavan kirjasto 2012
Suom. Tarja Kontro

”Hän rakastaa minua nyt. Tai hän rakastaa myös minua.
Tai.
Minä rakastan häntä. Ja sen enempää meistä kukaan ei voi tietää.”

Tämä on Ginan tarina, hänen rakkauden sekoittaman mielensä, syrjähyppynsä tarina, muistelus. Toki tämä on myös Seanin, tuon toisen osapuolen, toisen syrjähyppääjän tarina. Ja miehen kauniin, epätäydellisen erehdyksen, tyttärensä Evien tarina. Näkökulma on kuitenkin alusta loppuun Ginan, tarinan minä-kertojan.

Tämä on kertomus siitä, kuinka Evie, omalaatuinen lapsi, sitoo pikku hiljaa kaksi ihmistä toisiinsa, erottamattomasti. Hyväksyttävää vaiko ei; tehköön lukija itse valintansa. Niin tekevät kirjan sivuhenkilöhahmotkin ja kirjasta kehittyy sukulaissuhteista peilaava kokonaisuus. Edellisellä suomennetulla, Booker-palkitulla teoksellaan Valvojaiset Anne Enright ei onnistunut vakuuttamaan minua. Teos oli mielestäni turhauttava, jo niin monta kertaa eri sanoin aiemmin läpiluettu. Tarina insestistä, alkoholismista ja itsemurhasta; ihan hyvin kirjoitettu, mutta ei mitään sen kummempaa, ei mitään uutta auringon alla. Teos jätti kuitenkin tunteen, että en halua luovuttaa, en vielä päästää irti tästä kirjoittavasta irlannittaresta.

Unohdetun valssin jälkimainingeissa tuntemukseni ovat samankaltaiset; kirja ei ollut huono – kuten ei ollut Valvojaisetkaan – mutta en voi olla ihmettelemättä, miksi se on haluttu jättää tällaiseksi, torsoksi. Jo toistamiseen käteen jäi lähinnä tunne tarinasta, joka olisi tarvinnut ”sitä jotakin” lopullisesti vakuuttaakseen, eloonherätäkseen ja -jäädäkseen. En kuitenkaan edelleenkään ole valmis lopullisesti tuomitsemaan. Niin paljon hyviä siemeniä, niin paljon potentiaalia. Kenties pitäisi lukea uudelleen, syventyä ja ymmärtää paremmin. Tai ehkä teoksen hienous piileekin sen autenttisuudessa; kukapa rakkauden sekoittamaa mieltä pystyisi ymmärtämään.

Varovasti suosittelen kokeilemaan, etsimään Ginan tarinalle tarkoitusta, sitä jotakin johon takertua. Ehdottomana bonuksena mainittakoon lukujen nimeäminen tunnettujen kappaleiden mukaan. Ainakaan itse en malttanut olla kokeilematta, kuuntelematta. Se kannatti.

Advertisements