Avainsanat

, , ,

9789510406847_frontcover_final_mediumTuulia Aho ja Aino-Maija Metsola: Tähtienlaskijan runoja
WSOY, 2014

Lähivuosina on ilmestynyt muutamia lasten runokirjoja, jotka ovat ihastuttaneet minua toden teolla, Astronautin rusinapulla sekä Baudeliero ja Mette-rotta, muutamia mainitakseni. Vaikka laadukkaat lastenrunot ovat kaltaiselleni sanojen rakastajalle mielenkiintoisia ja nautinnollisia matkoja sanojen valtakuntaan, vieläkin ilahduttavampaa on kuitenkin huomata, kuinka lapset kuuntelevat niitä korvat höröllä, iloiten ja ihmetellen. Tämä juuri on runojen tehtävä, tutustuttaa lasta kieleen ja kielikuviin.

Tähtienlaskijan runoja esittelee lukijalleen useita hellyyttäviä, yöllisiä hahmoja, joiden kanssa matkata tavallisesta maailmasta paljon jännittävämpään, sinne missä voi tavata pienehkön painajaisen, hirveän herttaisen hirviön ja romanttisen rupikonnan sekä katsella, kun merihirviöt uivat hirviötä ja hauet harjaavat hampaitaan.

Lapsille kirjoitetuissa runoissa minulle niiden hohto on se tapa, jolla ihan tavallisista asioista tehdään jotakin aivan muuta: äiti muuttuu vaahtokylvyssä haamuksi tai ruoasta täysi jääkaappi öiseksi huokailijaksi. Usein ei ”oikeassa” elämässä tule myöskään ajateltua, miltä kuulostaa kun muurahainen tömistää jalkojaan tai vesimittari niiailee naksuvia polviaan. Onnellisia pieniä hetkiä nämä kaikki, runovirtojen äärellä vietetyt. Ja mikä hienointa, aina silloin tällöin mieleeni hiipivät Risto Rasan runot sammakoineen ja muine ötököineen. Nämä jos mitkä ovat minun suustani suuria sanoja; en nimittäin vielä ole kohdannut Rasaa ihastuttavampaa luontorunoilijaa.

Paljon hyvää Tähtienlaskijan runoja siis pitää sisällään ja voin ilomielin ääneenlausua suositukseni. Mutta ei tämä kuitenkaan täysin moitteilta säästy – ja nyt puhutaan kuvituksesta. Aino-Maija Metsolan kuvitus on tutunoloista ja osittain iloksikin silmälle. Mieleen tulevat luonnollisesti kuvittajan Marimekolle suunnittelemat kuosit, jotka tällaisinaan, tekstiileissä ja astioissa, toimivat mitä parhaiten. Teoksen suloisiin sanoihin niistä kaikki eivät mielestäni kuitenkaan erityisemmin istu; esimerkkinä mainittakoon karvainen karviaiskeiju, joka karvaisine jalkoineen lähinnä puistattaa. Lisäksi kuvitus tuo mieleeni etäisesti Oili Tannisen Nunnuineen, enkä ole ihan varma kuinka innoissani olen tämän tyyppisestä aikahyppelystä, vaikka hyvin pitkälle retrohenkisenä ihmisenä itseäni pidänkin. Aika aikaansa kutakin, tässä tapauksessa. Lopullinen tuomio jääköön kunkin itsensä luettavaksi, kauneus kuitenkin löytyy juuri katsojan silmästä.

Advertisements