Avainsanat

, , , , , ,

9789513181888_frontcover_draft_largeAlice Munro: Friend of My Youth
McClelland & Stewart, 1990
Tammi, Keltainen kirjasto 2015
Suom. Kristiina Rikman

Kun joitakin vuosia sitten luin ensimmäisen Munroni, olin valloittunut. Tuo teos, joka kantoi nimeä Liian paljon onnea, oli pysäyttävä monella tapaa. Ensinnä se teki minulle lukijana suuren palveluksen; se johdatteli minut novellien maailmaan, sai minut huomaamaan, kuinka vaikuttavia nuo pienet tarinat onnistuessaan voivat ollakaan.

Ja nuo todella olivat, suorastaan veret seisauttavia kaikessa kylmyydessään ja julmuudessaan, noissa kuvauksissa joissa sanaton tuska, puhumattomuuden piinallisuus, on heittänyt varjonsa erilaisten ihmisten ylle. Ja juuri tuota kutsun toiseksi pysäytyksekseni, tutustumista Alice Munroon, Kanadan lahjaan laadukkaalle novellistiikalle, hänen taitoonsa ottaa lukija täydellisesti haltuunsa noiksi vaikuttaviksi hetkiksi, novellin mittaisiksi. Jokainen sana on tarkoin valittu, jokainen ajatus ajatuksella ajateltu. Eikä yhtään haittaa, että Munroa lukee suomeksi, uskon että Kristiina Rikmanin kieli tavoittaa näistä sanoista ja ajatuksista jokaisen.

Sitten Liian paljon onnea -lukukokemukseni en ole jostain kumman syystä Munroon tarttunut, vaikka lukemattomia kertoja se on ollut lähellä. Unohduksiin jo 1960-luvun lopulta asti raapustanut rouva ei missään nimessä ole viime vuosina päässyt jäämään, vaikka ikää hänellä on jo 83 vuotta ja omien sanojensa mukaan hänen vuonna 2012 ilmestynyt teoksensa Kallis elämä tulee jäämään siksi viimeiseksi. Päin vastoin, viimeistään vuoden 2013 Nobel-palkinto nosti hänet kaikkien huulille ja sen jälkeen uusintapainoksia sekä pokkariversioita on vanhemmista suomennoksista suorastaan sadellut. Munroa, joka persoonana on aina ollut vetäytyvä ja karttanut julkisuutta voikin todella pitää kirjailijana, jolle Nobel toi huimasti myyntimenestystä, tämä kun ei suinkaan ole automaattinen jatkumo. Toki hänellä jo ennen tuota oli oma vankka lukijakuntansa.

Nyt lukemani Nuoruudenystävä lukeutuu Munron aiempaan, vasta nyt suomennettuun tuotantoon. Odotukseni olivat korkealla ja myönnettäköön heti alkuun, että vähän petyin. Kymmenen novellia, joukossa muutama helmi, sitten sellaisia ihan hyviä ja pari kummallisen sekavaa, jotenkin vaikeita käsittää. Joka tapauksessa rivien välistä löytyy se Alice Munro, jonka kynänjälkeen aikoinaan rakastuin. Kohtaloonsa ja osaansa tyytyvät, eri tavoin petetyt ja hyväksikäytetyt henkilöhahmot ja ironinen vastakkainasettelu ääneen sanotun ja todellisuuden välillä vyörytetään jälleen armottomalla voimalla lukijan silmien alle, kiertelemättä ja kaunistelematta, kuitenkaan inhimillisyyttä unohtamatta.

Teoksen teema on niminovellinsa mukaisesti ironisesti ystävyys, vaikka ystävyys, luottamus ja rehellisyys ovat useimmista sen tarinoista kovinkin kaukana. Ihmiset niin sanotusti rakastavat toisiaan, kasvinkumppaneitaan, ystäviään ja puolisoitaan, mutta todellisuudessa tiukan paikan tullen tuo rakkaus helposti syrjäytyy tuoden päällimmäiseksi oman edun tavoittelun. Vaikka eivät he julmia ole, vaan inhimillisiä. Ystävyys on joka tapauksessa kaunis sana – tai rakkaus – asiat niiden ympärillä sangen vaikeita hallita. Päällimmäiseksi kokoelmasta jää ehkä ajatus, että monien näistä henkilöhahmoista pitäisikin elää ”toisin”. Mutta haluavatko he? Enpä usko. Tämä on paljon antoisampaa näin. Elämä. Tästä oivallisena aasinsiltana Munrolle toiseen ominaiseen teemaan ja taitoon, hänen kykyynsä kuvata kokonainen ihmiselämä muutamassa sivukymmenyksessä. Tehdä henkilöhahmoista tuttuja, niitä nuoruudenystäviä. Niitä ihmisiä jotka tekevät virheitä, muistelevat ja unohtavat.

Vaikka tämä ei edellisen Munroni tasoa tavoittanutkaan, neuvon silti lukemaan. Tällaista suorasanaisuutta ja ironiaa ylimmillään, kuitenkaan arkista elämää ja inhimillisyyttä unohtamatta on harvoin tarjolla. Itse aion tarttua seuraavaan Munrooni jo pian, tarkistaa sen kuuluisan kolmannen kerran. Että onhan hän edelleen paikalla, tuo omanlaisessa julmuudessaan rakastettava Alice, inhimillisen elämän makuinen kirjuri.

Ja vielä sananen teille novellien karttajille: kokeilkaa Munroa, se voi muuttaa asenteen jos toisenkin.

Advertisements