Avainsanat

, , , , ,

1167_takapiru-2-2-2_2014101418505Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies 
WSOY, 1994

Taipaleeni Finlandia-voittajien parissa on jälleen askeleen pidempi – ja monisyisempi. Vietettyäni viimeiset 441 kaunokirjallista sivuani Eeva Joenpellon parissa, en voi muuta kuin jälleen kerran todeta, kuinka edellisistä poikkeaville vesille voittaja minut viekään. Hyvästi runous ja lyyriset lauseet, hyvästi postmodernismin tuoksu, erikoiset ilmaukset sekä toden ja epätoden rajamaa, nyt kerrotaan kiven kovaa, kirjoitetaan tinkimätöntä proosaa, vailla sen kummempia kommenvenkkeja.

Vaikka edellä kirjoitettu ei välttämättä sen puolesta puhukaan, koin kuitenkin viihtyväni Tuomari Müllerin parissa, suurimmilta osin. Täytyy tästä huolimatta myöntää, että ehkä tämä oli Finlandia-voittajista tähän mennessä se vähiten ajatuksia herättänyt, se tavallisin, paikka paikoin hieman tylsistyttäväkin. Se, jonka kohdalla ansaittu palkinto jonkin verran kummaksuttaa.

Tuomari Müller, hieno mies sijoittuu kolmisenkymmentä romaania kirjoittaneen Eeva Joenpellon (1921-2004) kirjallisen uran iltahämäriin, jonka jälkeen hän julkaisi enää yhden teoksen. Nimensä mukaisesti romaani kertoo tuomari Gösta Mülleristä, hänen yksinäisestä, puolittain orvosta lapsuudestaan, nuoruudestaan, avioliitoistaan ja urastaan. Mutta kuitenkin, enemmän kuin Göstan tarina, tämä on Meeri Müllerin, hänen järjestyksessään toisen vaimonsa, tarina. Teoksella on jollakin tapaa alusta loppuun Meeri Müllerin ääni, huolimatta siitä, että Meeri on vain yksi monista hahmoista sen monipuolisessa henkilökavalkadissa. Sen sävy on mielestäni kirpeä, jotenkin kyllästynyt ja tyytymätön, sellainen väärinkohdellun leskirouvan oloinen.

Sen lisäksi että teos johdattaa lukijan läpi tuomari Müllerin elämän, se kuvaa hyvin myös ihmisiä hänen ympärillään: isää, elinikäistä ystävää, kahta vaimoa, veljen tytärtä sekä ammatin myötä hänen tielleen sattuneita, pyrkyreitä ja pettureita. Henkilökuvaukset ovat mielenkiintoisia, kuten koko tarinakin, tarina yhdestä maineesta, jonka hienouden pikkukaupungin poliittinen peli silmäätekevine sieluineen on yrittänyt mustata ja jonka vihainen leski on päättänyt palauttaa. Jokainen päättäköön itse, hyväksyäkö rouvan toimintaa vai ei. Lisäksi teos herättää pohtimaan rahan valtavaa vaikutusta, sitä kuinka turmiolliseksi rahan rinnalla kuljettu tie voikaan osoittautua.

Eeva Joenpeltoa tämän paremmin tuntematta olisin valmis yhtymään määrittelyyn hänestä vahvojen naisten kuvaajana. Mutta tiedä häntä, Joenpelto itse kun ei ollut valmis tätä allekirjoittamaan. Joka tapauksessa jälleen tarttumisen arvoinen Finlandia-voittaja.

Advertisements