Avainsanat

, , , , , , ,

kadonneetKim Echlin: The Disappeared
Hamish Hamilton, 2009
Tammi, Keltainen kirjasto 2009
Suom. Sirkka Aulanko

”Missä sinä kuolet, siellä kuolen minäkin ja sinne minut haudataan. Ja sinun kansasi on oleva minun kansani ja sinun Jumalasi minun Jumalani. – – Ne joita rakastamme voivat kadota äkkiä ja selittämättömästi. Eikä sen jälkeen ole enää mitään.”

Olen juuri lukenut teoksen, jota olen useasti pyöritellyt käsissäni, mutta kerta toisensa jälkeen asettanut takaisin hyllyyn, siihen omalla paikalleen, muiden Keltaisten keskelle. Nyt kuitenkin vein aikomukseni loppuun, kuljin jälleen läpi yhden kirjallisen kokemuksen, sellaisen erityisen ainutlaatuisen, mieleenpainuvan. Jo yksin se, että kirjailija oli valinnut Raamatusta juuri nuo alussa siteeraamani Ruutin kirjan sanat, sai minut kananlihalle, koko tarinasta puhumattakaan. Nuo sanat pappi oli toiveestamme sisällyttänyt vihkitilaisuuteemme, noita sanoja en hevillä unohda, kuten en tätä kirjaakaan.

Tämä päättymätön rakkaustarina on niin julma, että sitä on vaikea käsittää, mutta samalla niin todentuntuinen, että sitä on vaikea mieltää fiktioksi, täysin tuulesta temmatuksi – eikä se sitä taida ollakaan. Ihminen on julma, maailma vieläkin julmempi. Anne Greves kirjoittaa tarinaansa Kanadassa, vuosikymmeniä kuvaamiensa tapahtumien jälkeen. Hän kirjoittaa muistiin asioita, ennen kuin ne katoavat, ennen kuin kukaan ei enää muista. Alusta loppuun hän kirjoittaa rakkautensa kohteelle, sinulle, joka olet kadonnut, löytynyt ja kadonnut taas.

Tapahtumat lähtevät liikkeelle Kanadasta Annen ollessa vain 16-vuotias, etenevät sisällissodan ja kansanmurhan riepottelemaan Kambodžaan ja päättyvät niin ikään Kanadaan. Ympyrä sulkeutuu, sulkeutuu monella tapaa. ”Rakkauteni on siitä kummallinen, että se on tehnyt minusta kuolleen keskellä elämää ja sinusta elävän kuolemassa. Pelkään, että katoat eikä kukaan muista sinun nimeäsi.” Kolme kertaa Anne menettää hänet, vain kuolematon toivo paremmasta ajaa häntä eteenpäin kulminoituen lopulta viimeiseen taisteluun, sanomattoman raakalaismaiseen. Jos ihminen on raaka, on rakkaus sitäkin vahvempi, käsittämättömän rohkea.

Minä pidin Kadonneista valtavasti. Tapa jolla kirjailija kerros kerrokselta tuo Annen ja Sereyn rakkaustarinan lähemmäs lukijaa puhutteli minua, sai uskomaan ihmeeseen kaiken tuon kammottavuuden keskellä. Lisäksi se, että tapahtumia kuvataan ainoastaan toisen osapuolen näkökulmasta toi teokseen täysin toisenlaista jännitystä: missä hän on, mitä hän tekee, onko hän elossa, onko hän uskollinen?

Siis suositus; ei kuitenkaan herkkänahkaisille, ei niille jotka etsivät ruusuilla tanssia. Tämä kirja riipaisee, tämän yllä leijuu kuoleman huntu. Mutta läpäisemätön tuo huntu ei ole. Kun on tunteet, kun on rakkaus, se kantaa.

Ja niin, vallattoman hienoa kieltä, vallattoman hienoa suomennosta. Suuri kiitos tästä.

Mainokset