Avainsanat

, , , ,

kaiken-maailman-elainsadutKatriina Kauppila (toim.): Kaiken maailman eläinsadut 
Otava, 2011, 2015
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Ei liene maa kantanevan päällään montaakaan tallaajaa, joka kuunaan ei eläinsatua olisi kuullut kerrottavan. Niitä on nimittäin kerrottu kaikkialla ja jo tuhansien vuosien ajan. Niiden opettavaisuus, jännittävyys, hauskuus ja jopa traagisuuskin ovat jättäneet jälkensä niin pieniin kuin suuriinkin lukijoihin ja kuuntelijoihin aikojen saatossa. Mikä niissä sitten niin kiehtoo, miksi juuri eläimistä on tarinoitu kautta ihmiskunnan historian ja tarinoidaan yhä edelleen? Kirjan tekijät sen oivallisesti toteavat: ”Satuja lukiessa ja kuvia tutkiessa käy selväksi, mikä kaikkia keskenään niin kovin erilaisia eläimiä yhdistää. Huolimatta karvoistaan, sulistaan tai suomuistaan nämä sankarit muistuttavat kovasti – meitä ihmisiä.” Niinpä niin, jokaisessa tarinassa lymyilee siis palanen inhimillisyyttä ja sehän meitä juuri puhuttelee.

IMG_6043Kaiken maailman eläinsadut on reilun kolmenkymmenen sadun kokoelma, joka esittelee satuja kolmessa eri ”kategoriassa” jakautuen eläimistä kertoviin kansansatuihin, perinteisiin eläinsatuihin sekä oman aikamme eläinsatuihin. Itse sain ehkä eniten irti kansansatuosiosta, joka käsittää satuja eri maista ja kulttuureista ja tarjoilee näin ollen hyvinkin erilaisia tarinoita. Samoin niissä perinteisiin satuihin verrattuna viehätti se, että valtaosaa niistä en ollut kuullut koskaan aiemmin, kun taas perinteiset sadut taisivat olla minulle ennestään tuttuja miltei joka ikinen. Toki jäniksestä ja siilistä, kaupunkilaishiirestä ja maalaishiirestä sekä rumasta ankanpoikasesta lukee aina uudestaankin – varsinkin jos joku on kuuntelemassa – mutta tällä kertaa voiton veivät kuitenkin intialainen satu puheliaasta kilpikonnasta, amerikkalainen satu hullusta riikinkukosta sekä intiaanisatu siitä, kuinka opossumi menetti häntäkarvansa.

IMG_6045Aivan oma lukunsa on kirjan kolmas osio, aikamme eläinsatuja, jossa lukijaa viihdyttävät lähinnä kotimaiset kirjailijamme ja jonka tarinat eroavat osittain melko paljonkin kokoelman muista saduista esimerkiksi Kari Hotakaisen kirjoittaessa ihmisiä tatuoivasta lehmästä. Toisaalta nämä uudet tarinat ovat vain uudelleen kerrottuja klassikkoja, kuten Jukka Itkosen tarinat vuohista tai sorsasta norsun räätälinä.

Kaiken kaikkiaan teos on siis sangen monipuolinen paketti, jota suosittelen ilolla. Sadut ovat melko lyhyitä, vain muutaman sivun mittaisia, joten niitä jaksaa jo pienempikin kuunnella, varsinkin kun Matti Pikkujämsän hauska kuvitus elävöittää lähes jokaista aukeamaa. Toisaalta nämä ovat sopivaa luettavaa myös juuri lukemaan oppineille ja mikä jottei myös meille aikuisille. Minä ainakin viihdyin mainiosti ja opinkin monta asiaa – tai ainakin sain sitä kuuluisaa opintojen äitiä, kertausta.

”Jos olet liian laiska suorittaaksesi oman osuutesi työstä, saatat joutua maksamaan sen myöhemmin.”, kuten hevonen. Maalaishiiri taas tietää, että ”Vaatimaton, mutta turvallinen elämä on parempi kuin yltäkylläinen ja vaarallinen.” ja hiirten kokouksessa sitä vastoin todettiin, että ”On usein helpompi tehdä ehdotus kuin toteuttaa se.” Niinpä niin, ei oppi ojaan kaada, tai eivät ainakaan eläinsadut. Ja sitten on vielä niinkin, että ”Joku saattaa elää taskussa koko elämänsä.”

Mainokset