Luoja lasta auttakoon

9789513187583_frontcover_final_originalToni Morrison: God Help the Child
Alfed A. Knopf, 2015
Tammi, Keltainen kirjasto 2016
Suom. Kaijamari Sivill

”Ei se mun vika ole. Ei mua voi siitä syyttää. En mä mitään ollut tehnyt enkä tiedä yhtään, miten siinä niin kävi. – – Ihonväri on se risti, jota sen on kannettava koko ikänsä. Mutta se ei ole mun vika. Ei ole mun vika. Ei ole. – – En minä huono äiti ollut, en tosiaankaan, mutta voi olla että satutin ainoaa lastani siksi että minun piti suojella sitä. Oli pakko. Ihan vain ihonvärien eriarvoisuuden takia. Alkuun en osannut nähdä kaiken sen mustan ohi, että kuka siellä takana oli, en osannut vain rakastaa tyttöä. Mutta rakastan minä. Ihan totta rakastan. – – Tyttö opetti mulle sellaista, mikä mun olisi pitänyt tietää koko ajan. Sillä on väliä, mitä lapselle tekee. Lapset eivät välttämättä unohda koskaan.”

Luoja lasta auttakoon on toinen kosketukseni kirjallisuuden nobelisti Toni Morrisoniin, joka tuntuisi teoksillaan keräävän miltei yksinomaan kultaa ja kunniaa, ainakin kun kirjablogien arvioita haistelee. Edellinen, Koti, jätti minut hämmennyksen ja sanattomuuden valtaan – enkä totta puhuakseni kovin rikkaaksi tunne sanallista arkkuani nytkään. Kuten edelliselläkin kerralla, henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja heidän tarinansa traagisia, erotuksena kuitenkin se, että tällä kertaa sain teoksesta kokonaisemman kuvan, kun edellisen kohdalla sain irti lähinnä pienistä, joskin sitäkin vaikuttavimmista tuokiokuvista.

Selvää on, että Luoja lasta auttakoon päihittää Kodin, mutta siihen se selvyys oikeastaan loppuukin; vieläkään en pysty lopullisesti arvioimaan Morrisonia kirjailijana. Niin paljon hyvää, että en halua tyrmätä, mutta riittääkö se? Mahdollisuuden annan aivan varmasti vieläkin, mutta seuraavaksi iskeydyn kirjailijan menneisyyteen, kokeilen klassisempaa Morrisonia, Minun kansani, minun rakkaani – se voisi olla se.

Luoja lasta auttakoon kertoo Lula Annista, joka syntyy äitinsä kauhuksi – ja ilman äitinsä syytä – sinisenmustana, sudaninmustana, ja jolla ei ole syytä kutsua äitiään äidiksi. Ei, äiti on hänelle yhtä kuin Sweetness. Lula Ann ja Sweetness elävät kahdestaan, Lula Ann on rikkonut Sweetnessin avioliiton. Sweetness on etäinen, Lula Ann toivoisi hänen koskettavan, vaikka edes lyövän. Sitten, Lula Annin ollessa kahdeksanvuotias, tulee tapaus Sofia Huxley, Lula Ann ilmiantaa valheellisesti ahdistelijan, tekee Sofia Huxleysta viideksitoista vuodeksi numeron 0071140. Ja silloin Sweetness on ylpeä, koskettaa, ottaa kädestä kiinni. ”Ei sitä turhan usein näe, että musta pikkutyttö kaataa valkoisia pahantekijöitä.”

Ja sitten on vielä Booker, ”Et-ole-se-nainen-jonka-haluan.” -Booker, ja Bookerin sekä nimensä vaihtaneen Lula Annin, Briden, täydellinen puolivuotinen – ennen Bookerin pakoa. Lumoaika sortuu valheisiin ja hiljaisuuteen, lapsuuden läpikäymättömiin kokemuksiin. Mutta voiko vielä yrittää, voiko murtaa jään?

Koska kyseessä on tämän tyyppinen pienoisromaani, en halua yrittääkään paljastaa sen tarinaa tämän tarkemmin, sillä jonkun toisen etukäteen pureskelemana se menettäisi mielestäni paljon. Mitä Morrisoniin kirjailijana tulee, on tästäkin teoksesta luettavissa hänen ”perussanomansa”, mustan naisen arkipäivä lähimenneisyydessä ja nykyaikana, vaikka teos ei yksin rotukysymyksessä piehtaroikaan, vaan antaa yhtä lailla ajateltavaa  kysymyksiin niin lapsen oikeudesta tulla rakastetuksi omana itsenään kuin vanhempien vaikutuksesta lapsen tulevaisuuteen. Onkin mielenkiintoista huomata, kuinka samanlaisiin asioihin Morrison pureutuu, kuin juuri tätä ennen lukemani Sadie Jones teoksessaan Kotiinpaluu ollakseen lopulta tunnelmaltaan täysin erilainen teos.

Kuten edellä totesin Luoja lasta auttakoon ei synnytä minussa suuren suurta sanatulvaa tai välitöntä varmuutta siitä, mitä näin kaksi teosta kokeneena, olen Toni Morrisonista kirjailijana mieltä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten olisi pitänyt teoksesta lukukokemuksena, päin vastoin, se oli melkoisenkin vaikuttava.

Suosittelen.

Mainokset

3 vastausta artikkeliin “Luoja lasta auttakoon

  1. Minäkin luin äsken Morrison: ’Luoja lasta auttakoon’-kirjasen. Erotuksena aiemmin lukemiini TMn teoksiin esitys oli selkokielisempää. Muistelen myös, että näin lähellä nykyaikaa tapahtumat harvoin jos koskaan TMn teoksissa ovat olleet. Päählöjen B:llä alkavat nimet häiritsivät jnkv samankaltaisuudellaa.
    Mainitsemasi teosta ’Minun kansani, minun rakkaani’ olin useamman kerran yrittänyt lukea, mutta kesken oli jäänyt. Sitten näin HS/Niemelän nurkkakritiikin kirjasta (jäljempänä) ja se auttoi pysymään kärsivällisenä ja sietämään epävarmuutta, mitä Morrisonia lukiessa kokemukseni mukaan yleensäkin tarvitaan.

    Sokkeja ja huimausta
    HS/Kulttuuri 8.6.2009 Niemelä Kyösti
    Minun kansani, minun rakkaani äänestettiin New York Timesin kirjallisuusälykkögallupissa kuluneen neljännesvuosisadan parhaaksi amerikkalaiseksi fiktioksi.
    Kärkiviisikosta se oli ainoa naisen kirjoittama kirja, ainoa afrikkalais-amerikkalaisen kirjoittama kirja sekä ainoa kirja, josta tehdyssä elokuvassa Oprah Winfrey näyttelee.
    Miksi romaani entisen orjan Sethen painiskelusta järkyttävien muistojen kanssa ja uuden elämän yrittämisestä on näinkin arvostettu?
    Hyperkanonisoitumisen takana on uskoakseni se, että romaani onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä hyvin kirjallinen että hyvin tunteellinen.
    Siinä on sofistikoitunut ja sokkeloinen rakenne, jossa siirrytään nopeasti takaumaan ja takaisin. Romaania lukiessa ei aina välittömästi ymmärrä, mistä nyt alettiin kertoa ja kenen näkökulmasta.
    Ensimmäisillä kahdeksalla sivulla viitataan moneen juttuun, joiden todellinen sisältö selviää vasta myöhemmin. Lukijan kohtaamien hankaluuksien on tarkoitus myös kuvastaa entisten orjien menneisyydenhallintaprosessin vaikeutta.
    Samalla Minun kansani, minun rakkaani on täynnä kauheita, jännittäviä ja outoja hetkiä.
    Painajaismaisimmatkin tapahtumat kerrotaan runollisella ja paljon jäljitellyllä tyylillä. Harva kirja osaa olla samalla sivulla yhtä kaunis ja kauhea.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s