Avainsanat

, , , ,

9789513190439_frontcover_final_originalHaruki Murakami: 女のいない男たち (Onna no inai otokotachi) 
Bungeishunshu, 2014
Tammi, Keltainen kirjasto 2016
Suom. Juha Mylläri

”Miehiin ilman naisia on helppo liittyä. Riittää, että rakastaa syvästi jotakuta naista ja että nainen lähtee pois. – – Siten sinusta tulee yksi miehistä ilman naisia. Se tapahtuu silmänräpäyksessä. Ja kun liityt siihen joukkoon, yksinäisyyden väri tunkeutuu syvälle sisääsi kuin vaalealle matolle läikkynyt punaviini. Vaikka olisit kuinka etevä kotitaloudessa, et pysty pesemään tahraa pois. Tahra voi haalistua aikojen kuluessa, mutta luultavasti et pääse siitä eroon ennen viimeistä hengenvetoasi. Sillä on virallinen tahran pätevyys ja yleisesti tunnustettu puheoikeus. Sen hitaasti muuttuva väri ja monimerkityksinen ääriviiva ovat kanssasi lopun elämääsi.”

Miehiä ilman naisia, ensimmäinen Haruki Murakamilta suomennettu novellikokoelma osui ja upposi. Siis osui minuun, upotti ja sai halajamaan enemmän. No olisihan näitä, englanniksi, mutta ainakaan juuri lukemani perusteella en usko tähän leikkiin lähteväni; haastoivat tarpeeksi hyvin jo suomeksikin luettuna.

Teoksen seitsemässä tarinassa pääsemme tutustumaan seitsemään erilaiseen rakkauteen, kuulemaan sangen eriskummallisistakin tapauksista, sellaisista joihin ei ihan heti olettaisi törmäävänsä, kun rakkausteemaa kantavaa novellikokoelmaa lehteilee. Mutta tämäpä onkin aitoa Murakamia, fantastista fantasiaa, faktaa vaiko fiktiota, sanopa se. Joka tapauksessa, todellista tai ei, rakkaus on kuitenkin vaikeaa ja sydäntä riipivää, sellaista joka tekee näiden tarinoiden henkilöhahmoille ilkeitä asioita, saa heidät käyttäytymään kummallisesti, tekee heistä rakkauden riivaamia. Menetetyn rakkauden tahra ei haalene. Teoksen niminovellin mukaisesti nämä siipeensä saaneet ovat lähtökohtaisesti miehiä, mutta löytyy joukosta nainenkin, rakkauden murtovaras Šeherazade – mutta ei hän miesten veroisesti kärsi, ja pääsee siitä ylikin.

Miehiä ilman naisia on siinä mielessä harvinainen novellikokoelma, että mielestäni sen jokainen tarina on ansainnut siinä paikkansa. Huonoja ei ole, erityisen hyviä kylläkin. Sillä vaikka novelleista pidänkin, täytyy todeta, että miltei poikkeuksetta novellikokoelmat sulkevat sisäänsä vähintäänkin muutaman pettymyksen. Nyt näin ei ollut, Murakami miellytti, yllätti ja ihmetytti, alusta loppuun.

Muutamia parhaimmista esille nostaakseni haluan mainita tarinat Rakastunut Samsa ja Šeherazade. Rakastunut Samsa kertoo Gregor Samsasta, joka herää yhtenä aamuna ihmisenä, rakastuu kyttyräselkäiseen lukkosepän tyttäreen ja päätyy lopulta onnittelemaan itseään siitä, että heräsi juuri ihmisenä, ei esimerkiksi kalana tai auringonkukkana – vaikka ei kyttyräselkä mikään helppo tapaus tunnukaan olevan, taikka maailma. Murakamin kertomuksen yhteys Franz Kafkan Muodonmuutokseen on lumoava. Šeherazade sen sijaan kertoo Habarasta, jonka elämään saapuu Šeherazade, hämmästyttäviä kertomuksia pursuileva kotirouva. ”Olin edellisessä elämässäni nahkiainen”, Šeherazade kerran aloittaa ja näin pääsemme sukeltamaan syvälle järven pohjaan, huojumaan imukupin varassa, vaanimaan viattomia lohikaloja. Toisella kertaa Šeherazadesta kuoriutuu ”rakkauden murtovaras”, pakkomielteinen ja tihutyöskentelystä riippuvainen. Ja taas: tosia tai ei, kummallisuudessaan nämä kertomukset saavat pauloihinsa, niin Habaran kuin lukijankin.

Miehiä ilman naisia on jälleen vahva osoitus Haruki Murakamin kirjallisesta loistavuudesta. Suositukseni on ehdoton!

Mainokset