Gondwanan lapset

7477_i1Alexis Kouros: Gondwanan lapset
Lasten Keskus, 1997

Alexis Kouroksen Gondwanan lapset on vallan mainio teos lähteä tutustumaan siihen antiin, jota Finlandia Junior -palkituilla on tarjota. Olen siis Finlandia-vaelluksellani päässyt vuoteen 1997, jolloin Finlandia-palkinto sai rinnalleen Finlandia Junior -palkinnon. Tästä lähtien tulen lukemaan kyseisiä voittajia vuorotellen. Mutta tämä käytännöstä, lähdetäänpä Gondwanan lasten matkaan.

Gondwanan lapset on tarina eräästä pienestä linnusta keskellä suurta ja sitäkin ihmeellisempää maailmaa. Tuon linnun elämä alkaa erikoisella tavalla eräänä utuisena varhaiskesän aamuna, ”kun maapallo kääntää laiskasti kylkeään auringolle 2. triljoonannen kerran.” 35 edellistä päivää hän on viettänyt turvallista elämää munankuorikodissaan, mutta nyt on tullut aika jättää tuo turvasatama. Maailma odottaa! Vastassa pientä lintua ovat emo ja sisko. Pian ollaankin jo lentokoulussa, mutta siskon ottaessa hienosti tuulta siipiensä alle, pieni lintumme ei siiventynkineen pääse asiassa puusta pitkälle. Hänellä on siis vamma, jota eivät edes mahtavat juoksu- ja uintikyky korvaa.

Kun emo ja sisko sitten yhtenä päivänä lentävät pois enää palaamatta, lähtee lintu retkelleen suureen maailmaan. Hän tapaa erilaisia otuksia, kuulee vaikeitakin totuuksia ja löytääpä syyn lentokyvyttömyydelleenkin. Sitä kautta myös kirjan keskuskysymys, identiteetti ja siihen liittyvät asiat tulevat pikku hiljaa pohdituiksi ja puiduiksi. Maailmassa kaikella on tarkoituksensa, eikä sen kiertokulkua ole estäminen. Sammakko sen tietää: ”Jokaisella on omat suunnitelmansa, mutta niiden täytyy olla sopusoinnussa sen suuren suunnitelman kanssa, jonka osia me kaikki olemme. – – Me syömme hämähäkkejä ja hyönteisiä ja käärmeet syövät meitä. Sinäkin olet osa suunnitelmaa. Ennemmin tai myöhemmin sinustakin tulee jonkun ruokaa.”

Teoksen puolenvälin tienoilla näkökulma vaihtuu ja lukija pääsee tutustumaan pieneen lintuun ihmisen, tutkijan, silmin. Itse asiassa juuri tämä ihminen onkin linnun kohtalon takana; kuinka, sitä en tietenkään halua etukäteen paljastaa.

Iranilaissyntyinen Alexis Kouros käsittelee mielestäni teoksessaan elämänkysymyksiä tavalla, joka sekä tukee lapsen ymmärrystä että esittelee hänelle pelkäämättä uutta. Lasta ei aliarvioida, mutta satumaisella otteella sävytetty tarina puhuvine eläimineen ja elävine kallioineen iskee varmasti juurikin lapsen tajuntaan. Suosittelen tarttumaan ja tarjoilemaan lapsillekin, sellaisille kymmenen kesäisille molemmin puolin.

Mainokset