Teemestarin kirja

teemestariEmmi Itäranta: Teemestarin kirja
Teos, 2012

”Minä olen veden vartija. Minä olen teen palvelija. Minä olen muutoksen vaalija. En kahlitse sitä, mikä kasvaa. En takerru siihen, minkä on murennuttava. Teen tie on minun tieni.”

Teemestarin kirja on teos, jonka lukeminen on ollut aktiivisesti mielessäni jo pitkään – uskaltaisinko sanoa vuosia. Joka tapauksessa kiinnostukseni on peräisin jo ajalta ennen kirjan ympärille syntynyttä ”julkisuuskuplaa”. No, sanon suoraan, että odotukseni olivat korkealla.

Mitä teoksen juonikaareen tulee, se vastasi pitkälti ennakko-oletuksiani. Eletään Pohjois-Suomessa, Skandinavian Unionissa, Uuden Qianin diktatuurin alla, maailmassa, jossa oma aikamme, entismaailma, on jo kauan sitten hautautunut historian havinaan – lukuun ottamatta maatumatonta muovijätettä – ja jossa talvia, lunta tai napajäätiköitä ei enää ole ja jossa osa kaupungeista on kadonnut. Vedestä on huutava pula, siitä on tullut vartioinnin ja rikollisuuden kohde, oikeastaan kaiken keskipiste. Niin, onhan se kuitenkin jatkuvuutemme lähtökohta, tuo elämämme virtaava vesi.

Kirjan keskushenkilöhahmo, Noria Kaitio, on suuren äärellä; hänen pitäisi päättää jatkaako isänsä, teemestarin, jalanjäljissä vai lähteäkö äitinsä matkaan ja tehdä elämästään toisenlaista, huomattavasti turvallisempaa. Sillä teemestariuden mukana hän saa varjeltavakseen salaisuuden, vaarallisen ja vanhan. Noria on kuitenkin rohkea tyttö, ja tämä on hänen peloton tarinansa.

Tulevaisuudenkuva, dystopia, jonka Emmi Itäranta eteemme maalaa, on lohduton. Vaikka tiede ja teknologia oletettavasti tässä välissä ovat loikkineet suuria askeleita meidän ajastamme, vaikuttaa maailma kaikin puolin pahemmalta paikalta elää, elämä harmaalta, ihmiset jollakin tapaa onnettomilta. Tuntuu siltä, että elämästä on tullut kamppailua, elinympäristöstä rajallinen ja rajoitettu. Teknologiaa on tuskin nimeksikään. Tuohon maailmaan minä en haluaisi, enkä usko, että haluaisi kovin moni muukaan. Samaan hengenvetoon onkin todettava, että kirjailijan taito kuvata tuota luomaansa maailmaa, tai kuvitelmaa siitä, on äärettömän taitava ja intensiivinen, jotenkin täydellisen mukaansatempaava, eikä ainakaan minulle tuottanut minkäänlaista ongelmaa uskoa, että juuri näin voisi joskus ollakin, sitten kun maailma on saanut tarpeekseen meistä ja elintavoistamme, väsynyt tuhlaamiseemme ja tuhoamiseemme. Samoin luin suurella mielenkiinnolla romaanin henkilöhahmojen retkistä muovihaudalle etsimään aarteita, joita entismaailman ihmiset, me, olimme jättäneet jälkeemme, maatumatonta muovia, metallia ja romua.

Vaikka tämäntyyppinen kirjallisuus ei olekaan koskaan ollut sitä minun sydäntäni lähimpänä olevaa, pidin Teemestarin kirjasta siinä määrin paljon, että Itärannan tuoreempi teos, Kudottujen kujien kaupunki, on sen myötä nyt lukulistallani. Tämä tarkoittaa siis suositusta.

Mainokset