Kyllä, sanoi koala

kylla-sanoi-koalaRachel Bright: The Koala Who Could
Orchard Books, 2016
Kustannus-Mäkelä, 2017
Suom. Katariina Kallio
Kuvitus: Jim Field

Kalle-koala nauttii joutenolosta kotipuunsa latvuksessa. Päivä toisensa jälkeen se torkkuu päiväunia auringossa, popsii eukalyptuspuun lehtiä ja vaan ON – omassa, rauhallisessa maailmassaan. Onhan se toisinaan hiukan tylsää, mutta asiaa ajateltuaan Kalle toteaa empimättä: ”Mutta jos nyt menen alas, se ei olis hyvä diili. Maailma on vaarallinen, siellä vaanii krokotiili!” On siis parempi pysytellä turvallisella oksalla, jättää leikit ja touhut toisten kanssa omaan arvoonsa.

Tällaista Kallen elämä siis on, arkena ja sunnuntaina. Mutta sitten tapahtuu jotakin, kuuluu kummaa koputusta… Ja loppu onkin hurjaa menoa tälleineen kaikkineen, taitaa Kallesta kuoriutua oikea seikkailija.

Kyllä, sanoi koala on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka läpeensä ihastuttavia lastenkirjat voivatkaan olla. Jo yksin Jim Fieldin kuvitus on niin suloinen, että ei tarvita kummoistakaan tarinaa, jotta kirja miellyttää, miellyttää suuresti. Mutta kyllä Kallen tarinakin ihan hyvä on, sellainen peruspositiivinen kertomus siitä, kuinka joskus kannattaa rohkeasti kurkistaa ympärilleen, tehdä jotakin sellaista, joka rikkoo totutun kaavan. Siitä voi alkaa ihan uusi elämä, sellainen eri tavalla mukava.

Siis suositan. Ja lähden itse tutustumaan Jim Fieldin kuvittamiin töihin laajemminkin.

Mainokset

Etäisten esikaupunkien asioita

9789522883032Shaun Tan: Tales from Outer Suburbia
Arthur A. Levine Books, 2009
Lasten Keskus ja Kirjapaja, 2015
Suom. Jaana Kapari-Jatta

Pitkään aikaan en ole lukenut tai katsellut näin outoa kirjaa, tutustunut näin eriskummallisiin asioihin. Mutta nyt ollaankin etäisissä esikaupungeissa – ja lähes mikä tahansa tuntuisi olevan mahdollista. Vai oletko sinä kuullut tietä osoittavasta vesipuhvelista tai huterine jalkoineen liikkuvista tikku-ukoista? Entä oletko koskaan vieraillut piilotetulla sisäpihalla, jossa vuodenajat ovat käänteiset ja jonka omistajakaan ei välttämättä tiedä pihastaan, jos ei ole sattunut sitä löytämään? Oletko koskaan yrittänyt tehdä itsellesi lemmikkiä sekajätteestä tai miettinyt mitä tapahtuu kaikille niille runoille, joita niiden kirjoittaja ei koskaan antanut kenenkään lukea? Enpä minäkään.

IMG_5999Australialainen Shaun Tan esittelee teoksessaan viisitoista ihmeellistä asiaa, asioita etäisistä esikaupungeista. Ne ovat yksittäisiä tapauksia tai jo pitkään jatkuneita ilmiöitä. Ne ovat jotakin, jota ulkopuolinen ei koskaan osaisi ajatellakaan, mutta jotka esitellään tavalla, joka tekee niistä yhtä päivänselviä, kuin että maanantain jälkeen tulee tiistai tai että yötä seuraa aamu. Tässä onkin teoksen ehdoton voima; se tekee mahdottomasta mahdollista, lukija lukee Tanin tarinoita kuin aamun sanomalehteä – ainakin miltei koko ajan.

No, niin tai näin Etäisten esikaupunkien asioita on mielestäni kummallisuudessaan varsin viehättävä tarinakokoelma, IMG_5997jota on vaikea olla suosittelematta yhdellekään ikäryhmälle aivan pieniä lapsia lukuun ottamatta. Siitä löytyy ajateltavaa aikuisille siinä missä lapset voivat hurmaantua sen uskomattomuuksista. Myös kirjan tyyleiltään vaihteleva kuvitus miellyttää silmääni suurimmilta osin ja parhaiten ehkä Harry Potter -suomentajana tunnetuksi tulleen Jaana Kapari-Jatan kieli on täydellisen osuvaa tukien teoksen uskomatonta uskottavuutta. Siis suosittelen.

P.S. Eiköhän meistä miltei kaikista olisikin parasta, että mannertenväliset ohjukset jaettaisiin koteihin, jolloin kävisi niin kuin tuossa esikaupungissa, jonka asukkaat ovat alkaneet koristella ohjuksiaan ja jopa virittää niihin jouluksi valot. Hieman muokattuna tila soveltuu myös taimien kasvatukseen ja hieman enemmän työstettynä siitä saa esimerkiksi pizzauunin. Ja hups, kun valtion väki tulee ohjuksiaan noutamaan, ne eivät välttämättä toimikaan enää kunnolla…

Vaimotesti

indexGraeme Simsion: The Rosie Project
Text Publishing, 2013
Otava, 2013
Suom. Inka Parpola

Graeme Simsion, australialainen käsikirjoittaja sekä tietotekniikan tutkija, on kirjoittanut valtavan hyvän kirjan. Hänen esikoisteoksensa Vaimotesti on samanaikaisesti sekä viihdyttävää ja sangen hauskaa että myös älykästä ja ajatuksia herättävää luettavaa. Vuodenvaihteen kirjallinen kokemus oli nappivalinta kaamoksen keskelle, piristysruiske Australian auringon alta. Kepeydessään ei kuitenkaan missään mielessä yliampuvaa ajanhukkaa – ei edes minunlaiseni laatukirjallisuuden ystävän mielestä, jolle kirjallinen diipadaapa tuntuu olevan eräänlainen punainen vaate.

Mistä Vaimotestissä sitten on kysymys? Annetaanpa Donin itsensä kertoa: ”Olen kolmekymmentäyhdeksän vuotias, pitkä, älykäs ja hyväkuntoinen. Tämän lisäksi minulla on suhteellisen korkea asema sekä keskivertoa paremmat tulot apulaisprofessorina. Loogisesti ajatellen minun pitäisi kiinnostaa lukuisia naisia. Eläinkunnassa onnistuisin lisääntymään. Minussa on kuitenkin jotakin sellaista, mikä ei vetoa naisiin. Minun ei ole koskaan ollut helppoa löytää ystäviä, ja vaikuttaa siltä, että tämän ongelman syynä olevat vajavaisuudet ovat myös vaikuttaneet yrityksiini saavuttaa romanttinen ihmissuhde. – – Uskon, että käytännössä kaikki ongelmani voisi selittää sillä, että aivoni ovat rakentuneet toisella tavalla kuin suurimmalla osalla muista ihmisistä.”

Vaimo-ongelmansa ratkaisemiseksi Don laatii kyselylomakkeen, jonka kymmenien ja kymmenien kysymysten avulla hänen on tarkoitus löytää itselleen sopiva vaimo. Don uppoutuu Vaimoprojektiinsa apunaan Gene ja Claudia, kaksi hänen jäljellä olevaa ystäväänsä. Toiset kaksi, isosisko ja vanha rouva Daphne ovat jo edesmenneet. Kun Gene sitten heittää Donin eteen tuttavansa Rosien, villin kortin kyselylomakkeen tavoittamattomista, siirtyy Donin elämän keskipiste jälleen toisaalle. Vaimoprojekti saa odottaa, kun Don ja Rosie ottavat yhteiseksi tavoitteekseen Isäprojektin läpiviemisen.

Kun kaikinpuolin epäsopiva, TUPAKOIVA Rosie astelee Donin elämään seuraavat huimat asiat toisiaan: Donin aikataulut järkkyvät, hänen Standardisoitu Ateriajärjestelmänsä kokee kolauksen, hän antautuu halaukseen ja lopulta löytääkin itsensä jo keskeltä uutta projektia, Don-projektia, jonka päämääränä siintävät hänelle täysin ennalta tuntemattomat asiat.

Vaimotesti on kuten päähenkilöhahmonsa: erilainen, omalla tavallaan älykäs, jopa yliälykäs, ja äärettömän viaton. Kun Don etsii tietä sosiaalisten vajaavuuksiensa viidakosta kohti ”normaaleja” käytösnormeja aseinaan erityyppiset erityislahjakkuutensa, pääsee lukija sangen mielenkiintoiselle matkalle lievästi autistisen ihmisen mieleen. Minkälainen on tunnetasoiseen vastavuoroisuuteen kyvytön ihminen, kuinka vaikeaa voi olla sopeutuminen spontaaneihin sosiaalisiin tilanteisiin tai kaavoista poikkeamisiin?

Loppuun hersyvä suositus ja pieni vinkki: mikäli yhdysvaltalainen tv-sarja Rillit huurussa (The Big Bang Theory) on sydäntä lähellä, voin iloksesi kertoa, että Donista löytää helppoakin helpommin kirjallisen Sheldon Cooperin.