Varis sanoo EI!

varis-sanoo-eiJujja Wieslander: Kråkan säger INTE! 
Rabén & Sjögren, 2017
Kustannus-Mäkelä, 2017
Suom. Terhi Leskinen
Kuvitus: Sven Nordqvist

Mimmi on kyllä maailman paras lehmä! Vai tiedätkö sinä toista keinuvaa, pomppivaa, lukevaa ja vesiliukumäkeä laskevaa ammuvaa olentoa, joka kaiken kukkuraksi käyttää kumisaappaita? Veikkaan, että et.

Jos Mimmi on täynnä intoa ja iloa, hänen kumppaninsa Varis ei sitä ole. Milloin hän on saamassa siipihalvauksen, milloin pelkää kastuvansa ja milloin on sitä mieltä, että lehmien ei kuulu lukea. Sillä eiväthän ne osaa. Varis on siis kaikin puolin sangen harmaa henkilö, jonka ajattelumaailmaan ei sovi edes se, että kumisaappaita onkin neljä totutun kahden sijaan. Niin, EI ennen kaikkea.

Jo liki kolme vuosikymmentä seikkaillut parivaljakko, Mimmi Lehmä ja Varis, on ruotsalaisen Jujja Wieslanderin hittituote. Eikä ihme, ovathan nuo kaksi nyt aivan ihastuttavat kumppanukset niin tarinankerronnallisesti kuin ulkonäöltäänkin. Kuvituksesta vastaa Sven Nordqvist ja eräänlainen yhdenmukaisuus Viiruun ja Pesoseen on ilmeinen. Jo aiemmin olen huomioinut yhtäläisyyksiä erityisesti Variksen ja harmaahapsisen Pesosen välillä.

Yleisesti ottaen hieman vanhemmille lapsilukijoille suunnatut Mimmi Lehmä -kirjat saavat tässä Varis sanoo EI! -teoksessa mukavan ensikirjaikäisille sopivan muodon, juuri kuten Viiru ja Pesonenkin viime vuonna. Tarina on simppeli, sivut paksut pahviset ja tekstiä vain vähän.

Eipä muuta kuin suursuositus!

Mainokset

Kyllä, sanoi koala

kylla-sanoi-koalaRachel Bright: The Koala Who Could
Orchard Books, 2016
Kustannus-Mäkelä, 2017
Suom. Katariina Kallio
Kuvitus: Jim Field

Kalle-koala nauttii joutenolosta kotipuunsa latvuksessa. Päivä toisensa jälkeen se torkkuu päiväunia auringossa, popsii eukalyptuspuun lehtiä ja vaan ON – omassa, rauhallisessa maailmassaan. Onhan se toisinaan hiukan tylsää, mutta asiaa ajateltuaan Kalle toteaa empimättä: ”Mutta jos nyt menen alas, se ei olis hyvä diili. Maailma on vaarallinen, siellä vaanii krokotiili!” On siis parempi pysytellä turvallisella oksalla, jättää leikit ja touhut toisten kanssa omaan arvoonsa.

Tällaista Kallen elämä siis on, arkena ja sunnuntaina. Mutta sitten tapahtuu jotakin, kuuluu kummaa koputusta… Ja loppu onkin hurjaa menoa tälleineen kaikkineen, taitaa Kallesta kuoriutua oikea seikkailija.

Kyllä, sanoi koala on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka läpeensä ihastuttavia lastenkirjat voivatkaan olla. Jo yksin Jim Fieldin kuvitus on niin suloinen, että ei tarvita kummoistakaan tarinaa, jotta kirja miellyttää, miellyttää suuresti. Mutta kyllä Kallen tarinakin ihan hyvä on, sellainen peruspositiivinen kertomus siitä, kuinka joskus kannattaa rohkeasti kurkistaa ympärilleen, tehdä jotakin sellaista, joka rikkoo totutun kaavan. Siitä voi alkaa ihan uusi elämä, sellainen eri tavalla mukava.

Siis suositan. Ja lähden itse tutustumaan Jim Fieldin kuvittamiin töihin laajemminkin.

Unen aika

Processed with Snapseed.Chris Haughton: Goodnight Everyone
Walker Books, 2016
Lasten Keskus, 2016
Suom. Tuula Korolainen

”On auringonlaskun aika ja kaikkia alkaa nukuttaa.” Melkein. Pimenevä ilta on saanut hiiret, jänikset, kauriit ja jopa ison muhkean karhun tuntemaan itsensä uneliaiksi. Mutta: ”Minua ei nukuta yhtään.” Tätä mieltä on pikku karhu.

Unen aika on erilaisuudessaan ihastuttava kuvakirja. Sen yksinkertainen lähinnä värikkyydellään hurmaava tyyli tuo mieleen enemmänkin taideteoksen kuin tavanomaisen kuvakirjan. Mutta on kirjassa tarinakin, tarina siitä, kuinka illalla mennään nukkumaan, käperrytään tyytyväisinä omiin koloihin, yhdessä rakkaimpien kanssa. Paitsi jos ei nukuta ja huvittaisi leikkiä.

Kun suurilinjaisiin, väreissä kylpeviin kuviin yhdistetään vain muutamista sanoista koostuvat lauseet, on tämä kirja oivallinen valinta jo kaikista pienimmille lukijoille, tai kuuntelijoille, tai ihan vain katselijoille. Itse asiassa tämä taitaa olla ensimmäinen kirja, johon oma himpun ylitse kolmikuinen lukijamme kiinnitti hänkin jo huomiota.

Vielä tarinasta; tuntuu että näitä uneen ja erityisesti nukahtamiseen liittyviä lastenkirjoja on maailmansivu täynnä. No, nyt kun haikara on vieraillut omassakin kotikolossamme en enää ihmettele miksi… On se vaan niin kovin kinkkistä antaa unelle periksi – vaikka kaikkia muita niin tuppaisi nukuttamaan.

P.S. Jos uniteema kiinnostaa, suositan ehdottomasti tarttumaan Jory Johnin ja Benji Daviesin ihastuttavaan Pää tyynyyn! -teokseen.

Viiru ja Pesonen piilosilla

9789513191276_frontcover_draft_originalSven Nordqvist: Var är Pettson?
Bokförlaget Opal, 2015
Tammi, 2016
Suom. Tittamari Marttinen

Sattuneista syistä Kirjallisten kosketusteni määrä on lähiaikoina jäänyt melko alhaiselle tasolle. Perheemme uusi tulokas, Pikku-Toukka, on ryöstänyt tehokkaasti lukuaikani, eikä tosin keskittymiskykynikään ole ollut huipussaan. No, onneksi lastenkirjoja ehtii aina koluta ja nykyään aivan toisenlaisella intensiteetillä – kohtahan niitä saa esitellä omalle ahkerasti kasvavalle lukutoukalleen.

Hurmaava ukkeli Pesonen ja hänen kissaystävänsä Viiru ovat pienoisen pulman äärellä. He eivät löydä toisiaan. Viiru samoilee ympäri pihamaata huhuillen ja muilta eläimiltä – enemmän ja vähemmän aivottomilta – tiedustellen, mutta tuloksetta, Pesosta ei vain löydy. Ja hieno piirustus, kun pitäisi saada ojennettua.

Ruotsalaisen Sven Nordqvistin luomat Viiru ja Pesonen muodostavat parivaljakon, joka sulattaa helposti sydämet. 1980-luvun alkupuolelta asti kuvakirjoissa puuhastelleet harmaahapsinen Pesonen sekä Viiru-kissa ovat nyt valloittaneet perheen pienimmille lukijoille tarkoitetun kartonkilehtisen ensikirjan. Hyvä juttu, ukkeli kissoineen – tai kissa ukkeleineen – ilostuttaa varmasti myös viimeiseksi kuoriutuneita lukutoukkia.

Siis suositus tottahan toki!

Lisää vauhtia, Mimmi Lehmä!

lisaa-vauhtia-mimmi-lehmaJujja Wieslander: Mera fart Mamma Mu!
Rabén & Sjögren, 2016
Kustannus-Mäkelä, 2016
Suom. Terhi Leskinen
Kuvitus: Sven Nordqvist

Mimmi Lehmä ei ole se tavallisista tavallisin laidunten asukki. Muiden lehmien märehtiessä ja makoillessa se tylsistyy. On paljon mukavampaa esimerkiksi tiirailla uimalaseilla vedenalaista elämää tai jutella kalojen kanssa. Tai ajella pieni polkupyörälenkki – mikäli joku ei ole pihistänyt eturenkaasta sisäkumia…

Jo 25 vuoden ajan seikkaillut Mimmi Lehmä on jälleen uuden äärellä; uimalasiretkellään hän löytää lasten tekemiä hienoja kelluvia veneitä. Myös Mimmin ystävä Varis lennähtää paikalle, mutta Mimmin ehdottaessa sille laivaleikkejä, Varis toteaa veneet tylsiksi ja rumiksi. Niihin on saatava lisää vauhtia. Seuraa varismaista insinööritoimintaa, ehkä muutama harhalasku ja lopputulos, joka varmasti naurattaa – ehkä jopa Varis-parkaa, kunhan se tokkurastaan tokenee.

Mimmi Lehmä -kirjoja voidaan mielestäni pitää jo eräänlaisina klassikoina, toki yhä edelleen elävinä sellaisina. Maailma on ulkoiselta olemukseltaan helposti verrattavissa toisen vähintäänkin yhtä ihastuttavan kaksikon, Viirun ja Pesosen maailmaan, mutta ihmekös tuo, kuvituksesta saamme molempien kohdalla kiittää Sven Nordqvistia, mielestäni yhtä ehdottomasti kirkkaimmista ruotsalaisista kuvittajatähdistä ja lastenkirjailijoista. Hassun huomion satuin myös tekemään uusinta Mimmiä lukiessani: Varis ja Herra Pesonen muistuttavat kovasti toisiaan.

Mimmi Lehmää suosittelen kaikille, jotka pitävät leikkivistä lehmistä – tai miksipä ei niistä hieman tylsistä märehtivistäkin.

Pikku hiiri saa vieraan

9789513188900_frontcover_draft_originalRiikka Jäntti: Pikku hiiri saa vieraan 
Tammi, 2016

Sarjassaan toinen Pikku hiiri -kirja on toinen kosketukseni Riikka Jänttiin kuvittajana. Edellisellä kerralla kyseessä oli klassikko Jänis Vemmelsäären seikkailuja, tällä kertaa Jäntti hoitaa itse myös tarinointipuolen.

Sen tarkemmin ensimmäistä Pikku hiiri -kirjaa tuntematta vaikuttaisi päähenkilöhahmo Hiiru melkoisen kipakalta tapaukselta. Kärsivällisyys ei ole se Hiirun vahvin ominaisuus ja tahto on myös parasta saada läpi – heti. Edes Lyly-ystävälle ei ole helppo antaa lempinallea leikitettäväksi. Tyypillistä uhmaikäistä siis.

Pikku hiiri saa vieraan on tarina yhdestä päivästä Hiirun elämässä. Ensin siivotaan, sitten laitetaan ruokaa, syödään ja tiskataan, sitten saadaan Lyly vieraaksi, leikitään ja lopulta päätetään päivä iltasatuun ja hyvänyöntoivotuksiin. Mukava päivä Hiirun ja äidin elämässä.

Kuvittajana Riikka Jäntti on mielestäni omalla tavallaan perinteinen mutta kuitenkin tyyliltään niin omanlaisensa, että minun on vaikea lähteä vertaamaan häntä klassikoihin kuten Elsa Beskow tai Maija Karma, mielipide johon jossakin törmäsin. Jäntin tyyli on hauska, sopivan yksinkertainen ja varmasti monella tapaa myös lapsia miellyttävä. Rikkaalla ilmeiden kirjolla hän elävöittää ainakin Hiirun tapauksessa sangen pelkistettyä tarinointiaan. Ilmeistä minun on kuitenkin todettava, että muutaman kerran ne ovat jopa niin ylilyötyjä, ivallisia, että tarina muuttuu sävyltään hiukan toisenlaiseksi. Näissä kohdissa hahmot sopisivat paremmin sinne Jänis Vemmelsäären silloin tällöin julmastikin keppostelevaan maailmaan.

Tarina itsessään on hyvin yksinkertainen, mukavalla tavalla lapsen tavallista elämää kuvaileva ja näin helposti samastuttava, kirja jonka pienet kuuntelijat varmasti ottavat ilolla vastaan. Tekstiä on vähän, joten kuulijakunnaksi sopivat jo melko pienetkin ihmettelijät.

Laadukasta kotimaista lastenkirjallisuutta on aina mukava suositella, joten näin tehden jään odottelemaan josko Hiirusta kuultaisiin vielä enemmänkin.

Herra Panda leipoo

9789511297734Steve Antony: I’ll Wait, Mr Panda
Hodder Children’s Books, 2016
Otava, 2016
Suom. Jouko Ruokosenmäki

Herra Panda on leipomistuulella ja tämäkös muita eläimiä kiinnostaa. Mutta leipomusten valmistuminen vie hieman aikaa, jonka lisäksi herra Panda haluaa yllättää. Laamaa, haisunäätää, pupua ja lintua tämä odottaminen pitkästyttää; he ovat malttamattomia. Mutta pingviini on sitkeä, se seisoo urheasti leipojamme rinnalla. Ja taitaapa tuo lopulta kannattaakin – ainakin mikäli herkkuhammasta kolottaa.

IMG_5990Steve Antony oli minulle ennestään tuntematon tekijä, mutta herra Pandan tarina vakuutti koruttomuudellaan sekä sympaattisuudellaan, josta sympatiapisteet menevät tietysti pingviinille. Tarinan yksinkertaisuus sekä sanamäärien niukkuus ja pelkistetyt, suuret kuvat ajavat minut suosittelemaan tätä pienille lukijoille, sellaisille juuri ohutsivuisten kuvakirjojen pariin päässeille.

Huippukirja; odotan että Antonya tehtäisiin suomalaislapsille enemmänkin tutuksi.