Pikkuveli ja mainio harharetki

r4300_1369Leena Parkkinen: Pikkuveli ja mainio harharetki
Teos, 2017
Kuvitus: Jussi Karjalainen

Pikkuveli ja mainio harharetki on oudoin lukemani kirja pitkään aikaan. Sen henkilöt ovat outoja, sen tapahtumat ovat outoja ja ennen kaikkea sen tunnelma on outo. Muuta sanaa en oikein keksi tätä lastenkirjaa kuvailemaan.

Tarinan alussa Pikkuveli herää säpsähtäen makuupussistaan mangrovepuunoksalta suoviidakossa. Kreivitär, kansainvälinen seikkailijatar, on jo hereillä, valmiina kameroineen kaikkineen. Pitää saada kuva suonsilmärusettianakondasta, maailman suurimmasta ja vaarallisimmasta käärmeestä – jonka pääasiallista ravintoa ovat pikkuveljet. Niinpä niin, Pikkuveli on ajautunut Kreivittären retkikunnan nuorimmaksi jäseneksi, siis ainoaksi jäseneksi Kreivittären – eli Isosiskon – ohella. Kuva pitäisi saada ja keinoksi valikoituu Kasakrandra-heimon muinainen vuohitemppu. Vuohta ei tosin ole, eikä sitä oikeastaan tarvitakaan, onhan retkikunnalla Pikkuveli. Loppu onkin sitten silkkaa jännitystä ja Liisa Ihmemaassa -tyyppisiä nyansseja sisältävää tarinointia kolmijalkaisine taloineen sekä Pikkuveljen kutistumisine ja kasvamisineen. On myös pelon voittamista sekä lopulta tapahtuva odotettava juonenkäänne.

Leena Parkkinen on minulle aiemmin tuttu ainoastaan aikuisten romaanien parista. Sinun jälkeesi, Max oli huumaava lukukokemus, Säädyllisestä ainesosasta pidin niin ikään. Ja kuten aina aiemminkin Parkkisen parissa viihdyttyäni, myös tällä kertaa Pikkuveljestä luettuani mieleeni jäi päällimmäisenä elämään teoksen tunnelma. Parkkinen on erityisesti tunnelmakirjailija, ja sellaisena yksi parhaita mieleeni tulevia. Näinpä olenkin valmis suosittelemaan myös Pikkuveljen mainiota harharetkeä, vaikka ihan kaikista asioista en siinä pitänytkään. Ehkä se yksinkertaisesti oli minulle liian outo, mutta enhän minä toisaalta sen varsinaista kohderyhmää edustakaan. Pienet koululaiset varmasti innostuvat tästä, en ihmettelisi vaikka hyvinkin kiivaasti. Kokeilkaapa siis ihmeessä, vaikkapa erikoisena iltasatuna. Elämä on tutkimusmatka!

P.S. Hiukan tylsä todeta, mutta kuvituksesta en pitänyt ollenkaan. Mielestäni hahmot olivat epämiellyttävän, miltei ruman näköisiä ja uskon tämän jopa vaikuttaneen lukukokemukseeni negatiivisesti. Miellyttävä kuvitus olisi varmasti saanut minut pitämään tarinastakin enemmän. Mutta kauneus on katsojan silmässä; joku pitää takuulla tästäkin.

Mainokset

Se pikkuinen Lotta

IMG_1791Astrid Lindgren: Lotta på Bråkmakargatan 
Raben & Sjögren, 1961
WSOY, 1962, tarkistettu suomennos 2017
Suom. Eila Kivikk’aho
Kuvitus: Ilon Wikland

Se pikkuinen Lotta kertoo Nykäsen Lotasta, viisivuotiaasta tuittupäästä. Tai ei Lotta virallisesti mikään tuittupää ole, mutta tänä aamuna kyllä, pahan unen herättämänä. Kun kaiken kukkuraksi äidin mukaan Lotan ei ole sopivaa tänään, tavallisena torstaipäivänä, pukeutua justiin-hameeseen, tulee Lotan mitta täyteen. Kohta paperikorista löytyy mummon kutoma inhottavan kutittava villapusero käyttökelvottomaksi leikeltynä, sen yhteydestä Lotan suorasanainen viesti äidille: ”OLEN MUUTA NYT. KASTO PAPERIKORIIN” siis toisin sanoen ”Olen muuttanut. Katso paperikoriin.” Ja niin siinä tosiaan käy, että Lotta, 5 vuotta, muuttaa pois kotoa.

Nykäsen perheen kuopus, Jannen ja Minnan pikkusisko, on Astrid Lindgrenin Lotta-kirjoissa erilaisia tempauksia tekevä pikku tyttö. Vaikka muistikuvani mukaan tämä on ensimmäinen tapaamiseni Lotan kanssa, voi jo selvästi huomata, että kyseessä on Lindgrenille ominainen vahva tyttöhahmo, sellainen Ronjan ja Pepin kaltainen.

Tarinana tämä vuonna 1961 ilmestynyt muuttokertomus on ihan hauska, hieman ennalta-arvattava, mutta siitä viis.

Kyllä minä Lindgreniä aina suositan!

Hamelnin pillipiipari

9789518875270_mRussell Brand: The Pied Piper of Hamelin
Canongate Books, 2014
Jalava, 2016
Suom. Tuomas Nevanlinna
Kuvitus: Chris Riddell

Hamelnin pillipiipari, nimeään lukuun ottamatta itselleni entuudestaan tuntematon saksalainen kansansatu houkutteli minua uuden painoksensa näyttävällä versiolla. Grimmin veljesten 1800-luvulla tunnetuksi tekemä tarina saa tässä versiossa pitkälti juuri kuvituksensa ansiosta uudenlaista, humoristista näkökulmaa, sellaista monen ikäisille sopivalla tavalla avautuvaa. Lisäksi sen näppärä teksti palvelee niin vanhempaa lukijaa kuin vasta valmistunuttakin lukijanalkua; sivistyssanoja on käytetty, mutta ne saavat sivujen kulmissa ja teoksen lopussa hauskat, ymmärrettävät selityksensä. Minä tykkään: Lapsia on ajateltu, mutta ei aliarvioitu.

No, lyhyestä virsi kaunis: Erikoinen pillipiipari saapuu Hamelnin kylään sen taistellessa rottaongelmaa vastaan. Kyläläiset solmivat piiparin kanssa avunantosopimuksen, mutta kyläläisten luistaessa omasta osuudestaan, piipari käyttää sulosointujaan niin ikään ennalta-arvaamattomalla tavalla. Tästä oikeastaan sen kummemmin turisematta jätän loppuratkaisun paljastamatta. Lukekaa ja katselkaa. Tässä teoksessa lepäävät niin silmä kuin korvakin.