Pikkuveli ja mainio harharetki

r4300_1369Leena Parkkinen: Pikkuveli ja mainio harharetki
Teos, 2017
Kuvitus: Jussi Karjalainen

Pikkuveli ja mainio harharetki on oudoin lukemani kirja pitkään aikaan. Sen henkilöt ovat outoja, sen tapahtumat ovat outoja ja ennen kaikkea sen tunnelma on outo. Muuta sanaa en oikein keksi tätä lastenkirjaa kuvailemaan.

Tarinan alussa Pikkuveli herää säpsähtäen makuupussistaan mangrovepuunoksalta suoviidakossa. Kreivitär, kansainvälinen seikkailijatar, on jo hereillä, valmiina kameroineen kaikkineen. Pitää saada kuva suonsilmärusettianakondasta, maailman suurimmasta ja vaarallisimmasta käärmeestä – jonka pääasiallista ravintoa ovat pikkuveljet. Niinpä niin, Pikkuveli on ajautunut Kreivittären retkikunnan nuorimmaksi jäseneksi, siis ainoaksi jäseneksi Kreivittären – eli Isosiskon – ohella. Kuva pitäisi saada ja keinoksi valikoituu Kasakrandra-heimon muinainen vuohitemppu. Vuohta ei tosin ole, eikä sitä oikeastaan tarvitakaan, onhan retkikunnalla Pikkuveli. Loppu onkin sitten silkkaa jännitystä ja Liisa Ihmemaassa -tyyppisiä nyansseja sisältävää tarinointia kolmijalkaisine taloineen sekä Pikkuveljen kutistumisine ja kasvamisineen. On myös pelon voittamista sekä lopulta tapahtuva odotettava juonenkäänne.

Leena Parkkinen on minulle aiemmin tuttu ainoastaan aikuisten romaanien parista. Sinun jälkeesi, Max oli huumaava lukukokemus, Säädyllisestä ainesosasta pidin niin ikään. Ja kuten aina aiemminkin Parkkisen parissa viihdyttyäni, myös tällä kertaa Pikkuveljestä luettuani mieleeni jäi päällimmäisenä elämään teoksen tunnelma. Parkkinen on erityisesti tunnelmakirjailija, ja sellaisena yksi parhaita mieleeni tulevia. Näinpä olenkin valmis suosittelemaan myös Pikkuveljen mainiota harharetkeä, vaikka ihan kaikista asioista en siinä pitänytkään. Ehkä se yksinkertaisesti oli minulle liian outo, mutta enhän minä toisaalta sen varsinaista kohderyhmää edustakaan. Pienet koululaiset varmasti innostuvat tästä, en ihmettelisi vaikka hyvinkin kiivaasti. Kokeilkaapa siis ihmeessä, vaikkapa erikoisena iltasatuna. Elämä on tutkimusmatka!

P.S. Hiukan tylsä todeta, mutta kuvituksesta en pitänyt ollenkaan. Mielestäni hahmot olivat epämiellyttävän, miltei ruman näköisiä ja uskon tämän jopa vaikuttaneen lukukokemukseeni negatiivisesti. Miellyttävä kuvitus olisi varmasti saanut minut pitämään tarinastakin enemmän. Mutta kauneus on katsojan silmässä; joku pitää takuulla tästäkin.

Mainokset

Koti

indexToni Morrison: Home
Alfred A. Knopf, 2012
Tammi, Keltainen kirjasto 2014
Suom. Seppo Loponen

Toni Morrisonin teoksen luettuani olen sanaton, tai ehkä paremminkin mykistynyt. En siitä syystä, että kyseinen pienoisromaani olisi ollut äärettömän hyvä, vaikka ei se huonokaan ollut, vaan siksi että en oikein osaa sanoa siitä mitään.

Koti on mielestäni vaikeasti lähestyttävä, harmittavan vääränlainen kirja menettää neitsyytensä kirjailijaan, jonka tuotantoon on jo pitkään halunnut tutustua. Minulle kuitenkin kävi näin ja tulevaisuudessa voikin olla vaikeampaa tarttua Morrisonin kirjoihin uudelleen. Toisaalta ne elävät tuokiokuvat, hienot kuvaukset henkilöhahmojen traagisista kokemuksista, herättivät mielenkiintoni tutustua paremmin tähän kirjallisuuden nobelistiin, joka ensimmäisenä mustana naisena sekä mustana amerikkalaisena tällä palkinnolla huomioitiin.

Frank ja Cee ovat yhdysvaltalaisen pikkukylän kasvatteja, välinpitämättömien vanhempien sekä vihamielisten isovanhempien lapsia, sisaruksia, jotka epämiellyttävien kotiolojen ja tukahduttavan, rasistista syrjintää huokuvan kyläyhteisön keskellä tukeutuvat toinen toisiinsa. Sitten tulee armeija, Frankin onneksi, ja Korean sota. Sisarukset ajautuvat erilleen, suureen ja raakaan maailmaan; Frank sotaan, Cee rotuhygieniaa harjoittavan lääkärin koekaniiniksi.

Erityisesti sodan traumatisoiman Frankin persoona pääsee Morrisonin tekstissä esille mieleenpainuvalla tavalla. Nautin suunnattomasti Morrisonin tavasta kirjoittaa, siitä mustasta äänestä, joka rivien välistä kaikuu, vaikka rotukysymys ei tässä tarinassa olekaan se ainoa pääasia. Mikä se sitten on, teoksen ydin, on kysymys joka itselleni jäi hiukan epäselväksi. Kai se on se koti, allegoria kodista, jota teos nimensä mukaisesti kiertelee, pyrkii lähestymään eri näkökulmista. Mutta mikä on koti? Pystyykö Frank palaamaan sinne, sisarensa tähden? Parantumaan?

”Kenen talo tämä on? Kenen yö pitää valon poissa täältä sisältä? Kertokaa kuka tämän talon omistaa. Minun se ei ole. – – Tämä talo on kummallinen. Sen varjot valehtelevat. Kertokaa miksi sen lukko sopii avaimeeni.”